Uskontotiede tunnustuksellisen uskonnonopetuksen tilalle


Helsingin Sanomille 8.4.2011 lähetetty mielipidekirjoitus.

Rosa Meriläinen (vihr.) kolumnissaan Uskomatonta jumalanpilkkaa (HS 31.3.2011) ja Anna Vuorjoki (vas.) kirjoituksessaan Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi (HS 2.4.2011) ottavat kantaa usein juuri vaalien alla esille nousevaan ongelmaan: tunnustukselliseen uskonnonopetukseen.

Maallistuneen valtiomme koulujen uskonnontunneilla opetetaan toki myös muista elämänkatsomuksista, mutta ensisijainen tarkoitus on kertoa kristillisistä arvoista ja opeista. Vaikka ne ovatkin antaneet siemenensä suomalaiseen yhteiskuntaan, pitäisi nuorelle tarjota mahdollisuus muodostaa oma maailmankuvansa esittämättä yhtä kokonaisuutta totuudeksi. Vuorjoen esittämä vapaaehtoinen ja kehitetty versio elämänkatsomustiedosta voisi olla vaihtoehto, jos opetuksen laatuun panostettaisiin.

Mielestämme paras mahdollisuus olisi yleisen uskontotieteen oppiaine, joka kertoisi kaikista maailmanuskontoperinteistä historioineen ja oppeineen. Mallia ajaa puolueista toistaiseksi vain kokoomus, vaikka muistakin puolueista löytyy uudistushaluja. Kirkko menettää jäseniään, mutta uskonnollisuus on edelleen vankka osa ihmisyyttä – vaikka onkin muuttunut yksityisempään ja maallisempaan muotoon. Konkreettisia esimerkkejä aikamme uskonnollisuudesta ovat epäinstitutionaaliset pakanauskonnot. Nykyjärjestelmässä ne eivät rajoittuneen uskontokäsityksen takia saa rekisteröityä statusta, eivätkä siis voi näyttäytyä virallisesti uskontoina.

Tunnustuksellisen opetuksen poistaminen kouluista herättää usein pohdintaa siitä, miten oppilaille välitettäisiin ”oikeaa moraalia”. Historiallisen ja oppisisällöllisen opetuksen rinnalle tulisikin tuoda myös filosofista opetusta jo alemmilla luokilla, jos moraalisfilosofista aineistoa ei kyettäisi mahduttamaan uskontotieteen oppiaineeseen – mikä toki olisi ihanteellista. Lapsia ei tarvitse kasvattaa kristityiksi, jotta heistä tulisi moraalisesti toimivia ihmisiä.

Jos haluamme luoda tasa-arvoisen ja kaikenlaista uskonnollisuutta tai uskonnottomuutta arvostavan yhteiskunnan, on siihen annettava todellinen mahdollisuus jo lapsesta pitäen. Niin kauan kuin joitain uskontoja harjoittaville kansalaisille annetaan laajoja erioikeuksia, on uskonnonvapauden käsite pelkkää tekopyhää sanahelinää.

Essi Mäkelä
Uskontotieteen kand.

Tiina Malinen
Tiedottaja, Pakanaverkko ry