Asatru


Mitä se on?

Asatru on nykyaikaan mukautettu muinaisgermaaniseen tai -pohjoismaalaiseen perinteeseen pohjautuva uuspakanallinen uskonsuuntaus.

Asatrussa ei ole tarkkoja dogmeja tai uskoa määrittäviä kirjoituksia, vaan se elää pikemminkin orgaanisena kansankulttuurina. Tämä merkitsee sitä, että jokainen tulkitsee ja määrittää uskonsa itse ja että variaatiota ja näkemyseroja löytyy paljon esimerkiksi siinä, miten kukin uskonnonharjoittaja käsittää jumaluudet.

Nimi ”asatru” viittaa aasojen jumalsukuun (asa = aasa, tru = usko). Koska germaaniseen pakanuuteen kuuluu hyvin paljon muutakin, on termi hieman yksiulotteinen. Tärkeitä elementtejä aasojen lisäksi ovat esimerkiksi vaanien jumalsuku, erilaiset luonnon- ja kohtalonhenget kuten nornat sekä mm. riimumystiikka ja shamanistinen seita. Vaihtoehtoisia termejä ovat Englannissa käytetty ”odinismi” (Odinism, viitaten Odiniin, aasa-pantheonin pääjumalaan), joka patriarkaalisten ja monoteististen vivahteidensa vuoksi on jopa vielä enemmän harhaanjohtava, sekä ”Forn sidr”, joka tarkoittaa vanhaa tai muinaista tapaa (ennen kristinuskon tuloa pohjoismaissa ei tunnettu käsitettä ”uskonto”, ja kristinuskon tultua pakanuudesta käytettiin aluksi juuri termiä ”vanha tapa”). ”Forn sidr” ei kuitenkaan suoranaisesti viittaa pohjoismaalaisuuteen mitenkään, ja ehkä siksi ”asatru” on jäänyt tunnetuimmaksi termiksi.

Nykypäivänä asatru pyrkii olemaan kristinuskoa luonnonläheisempi (sekä konkreettisen luonnon että ihmisen oman luonnollisuuden suhteen) ja joustavampi uskonto pohjoismaalaisen tai germaanisen identiteetin omaaville. Uskontona se on myös avoin siinä merkityksessä, että se ei pyrikään olemaan ”ainoa oikea” uskonto, vaan vain yksi mahdollinen tulkintatapa.

Alkuperää

Germaanista pakanuutta harjoitettiin vallitsevana uskontona hamasta menneisyydestä aina 1000-luvulle saakka, jolloin pohjoismaat käännytettiin kristinuskoon. Sen sijaan itse sana ”asatru” juontaa juurensa 1800-luvulle. Nykypäivän asatru on saanut alkunsa Islannissa 1970-luvulla, jolloin joukko ihmisiä, etunenässä lammasfarmari Sveinbjörn Beinteinsson, halusi perustaa uskonnollisen yhteisön, joka perustuisi muinaispohjoismaalaiseen pakanuuteen. Yhteisö sai nimen ”Ásatrúarfélagið” ja hyväksyttiin pian viralliseksi uskonnolliseksi yhteisöksi.

Islannin mallin jälkeen asatru-yhteisöjä alkoi muodostua myös muissa pohjoismaissa sekä mm. Englannissa, USA:ssa ja Saksassa (ja myöhemmin myös muissa maissa). Eri asatru-yhteisöjen ja niiden tapojen välillä saattaa olla suuriakin eroja, mutta useimmat ovat erittäin liberaaleja, jättäen yksittäisille jäsenille paljon henkilökohtaista tulkinnanvaraa.

Kirjoitukset ja lähteet
Tärkein kirjoitus asatrussa on runollinen Edda, jonka jumalrunot ovat tärkein lähde muinaisgermaaniseen mytologiaan. Edda-runot on kirjoitettu Islannissa 1200-luvulla, mutta niiden sisältö on peräisin pakanalliselta ajalta. Myös tärkeä on ns. ”proosa-Edda”, joka on Snorri Sturlusonin keskiajalla (ja kristitystä näkökulmasta) kirjoittama esittely ”vanhaan uskontoon”. Muita kirjallisia lähteitä viikinkiajan uskonnollisiin tapoihin löytyy kohtalaisen paljon.

Aikaisemmilta ajanjaksoilta lähteitä on hyvin niukasti, lähinnä arkeologisia löytöjä ja kalliomaalauksia. Tärkein kirjallinen lähde varhaisemmalta ajalta on Cornelius Tacituksen teos Germania, joka kuvailee germaaneja ja heidän elintapojaan. Paljon tietoa on elänyt myös kansanperinteessä, jota on taltioitu eri aikoina.

Arvomaailma

Mitään ”kymmentä käskyä” vastaavaa tarkkaa ohjenuoraa ei asatrussa ole. Edda-runoihin sisältyy runo Hávamál, tai Korkean runo, jossa annetaan erilaisia elämänohjeita, joista suurin osa soveltuu hyvin myös nykymaailmaan. Myös Islannin saagakirjallisuudesta ja muista kirjallisista lähteistä voidaan löytää tietynlaisia elämänarvoja. Hyvän ja pahan käsitystä kristinuskon dualistisessa mielessä ei germaanisessa ajattelussa ole, eikä myöskään synnin käsitettä. Sen sijaan kunnia on tärkeä asia. Kunnialliseen elämänlaatuun kuuluu tietynlainen suoraselkäisyys, esimerkiksi rehellisyys, viisaus, kohtuullisuus ja omatoimisuus. Englannin Odinic Ritessa on kehitetty tämän pohjalta yhdeksän elämän hyvettä. Nämä ovat rohkeus, totuus, kunnia, uskollisuus, kuri, vieraanvaraisuus, itseriittoisuus, tuotteliaisuus ja selviytymiskyky. Useimmat haluavat kuitenkin muodostaa kunniakäsityksensä itse, eivätkä Odinic Riten yhdeksän hyvettä ole saavuttaneet suurta suosiota muualla.

Kosmologia ja jumalat

Eddojen mukaan on olemassa yhdeksän maailmaa, joita yhdistää maailmanpuu Yggdrasil. Näihin lukeutuvat mm. Asgård, jumalten koti, sekä Midgård, ihmisten koti. Miten nämä maailmat ja jumalat käsitetään, on yksilöllistä ja vaihtelevaa. Jotkut uskovat jumaliin luonnon heijastumina, jotkut jungilaisina arkkityyppeinä ihmisen psyykessä, ja jotkut mysteereinä, joita ei voi eikä pidäkään selittää. Jumalat jakautuvat kuitenkin kahteen sukuun, aasoihin ja vaaneihin.

Aasat ovat yhteiskunnan järjestykseen ja sotaan keskittyneitä jumalia. Keskeisiä heistä ovat Odin, magian ja ekstaasin jumala, tämän puoliso Frigga, Thor, joka taistelee kaaoksen voimia vastaan sekä järjestyksen valvoja Tyr. Vaanit puolestaan ovat rakkauden ja hedelmällisyyden valtiaita ja heistä tärkeimmät ovat kaksoset Freyr ja Freyja. Jumalten lisäksi erityisen tärkeitä hahmoja ovat kolme nornaa, jotka ovat kohtalon hengettäriä. Kohtalo (orlög) ei ole kiveen kirjoitettu, vaan ainoastaan tapahtumien todennäköisin kulku. Voimakkaalla tahdolla voi uhmata ja muuttaa kohtaloaan.

Blót

Blót on seremonia, jossa kokoonnutaan yhteen uhraamaan ja juhlimaan. Jumalille uhraamista ei nähdä yksipuolisena alistumisena vaan eräänlaisena vaihtokauppana, jossa jumalille annetusta uhrista saadaan jotain vastineeksi. ”Lahja vaatii aina vastalahjaa” lukee Hávamálissa. Blóteja järjestettiin tiettyinä aikoina vuodesta, joista osa tunnetaan ja osa ei. Keskitalvi ja -kesä ovat tärkeimmät ajankohdat.

Eikö tuollainen viikinkiuskonto ole aika mieskeskeistä?

Yleinen kuva siitä, että Asatru olisi jonkinlaista mieskeskeistä viikinkiuhoilua, on peräisin 1800-luvulta, jolloin germaaninen mytologia ja poikamaisen seikkailuhenkiset viikinkifantasiat olivat miespuolisten porvareiden suuressa suosiossa. Sen ajan porvarikulttuuri on paljolti muokannut tämän päivän populaarikulttuurin ”viikinki-imagoa”.

Toinen syy siihen, että pohjoisen mytologia on meille tuttua varsin mieskeskeisenä, on ollut kristityissä historiankirjoittajissa, jotka ovat olleet haluttomia kuvaamaan naispuolisia jumalia tai heidän kulttejaan, joita pidettiin yksinkertaisesti liian säädyttöminä kristityille kuvattaviksi. On myös oletettavaa, että kristityt ovat olleet tuhoisampia uskonnon feminiinisiä puolia kohtaan, sillä patriarkaaliset piirteet ovat olleet helpommin sopeutettavissa kristinuskoon. On kuitenkin tunnettua, että esimerkiksi Frejan kultti on ollut äärimmäisen suosittu, ja kenties jopa yhtä tärkeässä asemassa kuin Odinin kultti; siitä ei vain ole säilynyt juurikaan tietoja. Arkeologiset löydöt sekä vanhemmat kirjalliset lähteet kertovat kuitenkin myös naisten keskeisestä asemasta.

Entä onko tuommoinen germanismi rasistista?

Historian aikana on usein heijastettu oman aikakauden arvoja historiallisiin symboleihin, natsi-Saksa on hyvä esimerkki siitä. Se, että aurinkopyörää, riimuja tai edes hakaristiä on 1930- ja -40-luvuilla käytetty poliittisessa merkityksessä tiettyjen ideologioiden yhteydessä, ei tee näistä yli tuhat vuotta vanhoista symboleista kyseisten ideologioiden merkkejä. Asatruhun ei myöskään kuulu käsitys, että germaaninen kansa tai kulttuuri olisi mitenkään ylivertainen. Voi olla ylpeä juuristaan, mutta ei tarvitse silti kuvitella olevansa muita parempi. Rasistisia asatru-ryhmiä on kuitenkin olemassa, kuten myös ryhmiä jotka vastustavat sitä ankarasti. Rasismi tai minkäänlainen rotuajattelu ei kuitenkaan mitenkään liity oleellisesti asatruhun.

Tarvitseeko siihen viikinkikypärän ja viitan vai pitääkö osata muinaisnorjaa?

Ei tarvitse. Se, että otetaan uuteen käyttöön muinaisia symboleita, nimiä ja rituaaleja, ei tarkoita sitä, että pitäisi siirtää itsensä menneisyyteen, vaan sitä, että muinaisen kulttuurin osat on sopeutettava nykyaikaan. Historialliset eläytymisharrastukset ja live-roolipelit ovat aivan eri asia. Jotkut harrastavat kuitenkin jonkinlaista historiallista revivalismia esimerkiksi Blótin yhteydessä, mutta se ei ole välttämätöntä tai edes asiaankuuluvaa.