Teksti: Xiniara
Nämä alkusanat kirjoitan syysleirillä 2011. Seitsemän vuotta on kulunut siitä, kun menin ensimmäistä kertaa leirille. Syysleiri järjestettiin tuolloin Tippsundin legendaarisessa leirikeskuksessa. En ollut tavannut kovin monia pakanoita ennen sitä, ja nekin pakanat olivat saman uskontokunnan edustajia. Äitiltä autoa anoessa hän ihmetteli, että eikö teille tule sanomista, kun on eri uskontojen edustajia.
Nyt kun katselen ympärilleni, alan jo identifioida itseäni yhdeksi leiridinosauruksista. Yli kymmenen leiriä takana and counting. On tullut nähtyä kaikenlaista porukkaa vuosien varrella, nähtyä pari onnettomuuttakin, koettu uskonnollisia elämyksiä, naurettu huonoille vitseille ja valvottu aamuun asti nuotion vierellä.
Palloilmiö ja muita kommelluksia
Let’s face it, eli naamatetaan se, hömpsyjä otetaan molemmille jaloille. Hauskoja sattumuksia on ollut useita. Itse muistan hyvin (ok, myönnetään, minä muistan aika hyvin jokaisen käymäni leirin, mutta siis) ns. palloleirin Anttooran upeassa lerikeskuksessa, jossa aiemmin yöllä riisuimme vaatteet ja juoksimme alasti kaatosateessa. Vaatteet olivat joka tapauksessa märät, ihan hyvin voi juosta alasti. Mikan (nimi ei muutettu) luvalla kerron tämän hyvinkin lentävän lauseen. Kävelimme leirinuotiolta keittiörakennusta kohti, kun Mika katseli ikkunoiden läpi aamiaispuuhissa hyöriviä ihmisiä ja lausui erään Suuren Totuuden: ”nuo ovat ihmisiä, eivät palloja”. Mielestäni tämä havainto oli aamukymmeneltä suhteellisen terävä. Myöhemmin kävimme herättämässä erään pakanan niin että minä rojahdin viereen ja Mika asettui sängynpäätyyn ja hakkasi lattiaa harjan varrella samalla messuten ”non shall pass”. Eikö tämä pakanuus ollutkin larppausta tai jotain?
Kevätleirillä 2006 Antaverkon homehuvilassa (apteekkarin vanha huvila oli silloin aika pahasti remonttia vailla) osallistuin itse pakanakisoihin, joissa eräs osallistujista veistososuudessa veisteli lumesta Pakanaverkon sähköpostilistaa trollanneen nimeltä mainitsemattoman henkilön. Sen jälkeen yhdeltä painiin osallistujalta meni olkapää sijoiltaan (oli ihan hauskaa olla kuskina ja etsiä Tampereelta sairaalaa) ja muutenkin tuntui, että koko leiri menee päin mäntyä. Päädyimme banishoimaan kyseisen lumitrollin leiriltä, mutta emme silti selvinneet kunnialla: seuraavalla viikolla sai kuulla Pakanaverkon irkkikanavalta useidenkin ihmisten olevan mukavasti vatsataudissa. Kannattaa siis varoa, mitä veistelee!
Lautapelit – nehän on tosi kivoja vai onko?
Leireille on raahattu usein mukaan lauta- ja korttipelejä. Tuli itsekin vietettyä kevätleirillä 2005 pari tuntia Munchkinin ja Guillotine-korttipelin tiimellyksessä. Nykyään olen suorastaan allerginen lautapeleille ja alan kirkua kauhusta kun ns. normaalien ystävieni kanssa iltaa viettäessä joku kaivaa Carcassonnen esiin. Toki olen kiitollinen juurikin Munchkinin ja Guillotinen löytämisestä, kaivan ne kerran vuodessa kaapin ylähyllyltä ja haparoiden pelailen niitä.
Nuotiopaikka – aitiopaikka
Itse olen leiriläistyypeistä ehdoton nuotiollaistuja. Viimeistään sitten, kun on pimeää, pitää notski pystyttää ja pitää elossa aamun pikkutunneille asti. Tämän vuoden syysleirillä menin ennätyksellisen aikaisin nukkumaan, taisin olla perjantai-lauantaiyönä sängyssä jo neljän maissa! Nuotiolla pitää tietysti puhua hengistä, kummittelusta ja kauhuelokuvista. Antaverkan kodassa teimme juuri näin. Kun joku lähti kodasta, arvelimme hänen joutuvan metsissä vaanivan sarjamurhaajan kynsiin. Ja että nyt ei sitten lähdetä yksitellen kadonnutta notski-istujaa etsimään, koska se on tie turmioon ja kuollaan kaikki karmaisevalla tavalla.
Ja sitten se tapahtui.
Ovi narahti. Minä kirkaisin toisen naisen kanssa, miehetkin hätkähtivät. Seurueesta aiemmin poistunut henkilö tuli sisään eikä hänellä ollut kirvestä tai moottorisahaa, joten purskahdimme nauruun.
Vaikuttavat elämykset
Mainitsinkin jo Anttooran leirikeskuksen upeudesta. Vuonna 2006 olimme siellä ensimmäistä kertaa viettämässä syysleiriä. Lauantai-iltana leirinuotiolla paukkuivat rummut, ihmiset lauloivat suoraan sydämestä ja taivas räjähti kuin tilauksesta revontuliin. Tämän vuoden syysleirillä pääsimme taas näkemään revontulia. Kokemus on upea kun pääsee ihmettelemään revontulia pakanaseurassa. Vuoden 2010 kevätleirillä näimme saukon läheisen joen jäällä. Ihan eri juttu kuin Korkeasaaren saukot!
Kisaaminen
Pakanakisat ovat loistava tapa demonstroida kuinka moraaliltaan rappeutuneita pakanat sitten loppujen lopuksi ovat, vaikka medialle höpötettäisi mitä siitä, että ihan melkein normaaleja ollaan ja ei yhtään pahiksia. Mieleenpainuvin kisakokemukseni on ensimmäisistä kisoista kevätleiriltä 2005, joissa pääsin painimaan. Painiminen on mukavaa ensimmäiset kolme erää saman vastustajan kanssa. Neljäs erä alkaa tuntua jo kidutukselta. Viidennessä mietin, että jaksaako sitä painia ollenkaan. Jaksoin ja voitin. Vastustajani haluaa edelleen uusintaottelua. Ehkä jollakin tulevalla leirillä pääsen kohtamaan vastustajani uudestaan show-mielessä. Siirryin tuomaroimaan ja suunnittelemaan kisoja, kun voitin ihan liian helposti kisat Lopen kevätleirillä 2009. Tuolloin leirillä oli muuten ensimmäistä kertaa Entti-Pentti, oma pajumiehemme (poltettavaa kristittyä emme saaneet mukaan).
2010 kisojen voitto oli selkeä ennen kuin koko kisat edes alkoivat.
”Tässä ois tuomareille täytettyjä lettuja ja ruokajuomaa, saisko olla valkkaria, punkkua vai olutta?”
”No mutta kiitos! Missä joukkueessa sä kilpailet?”
”En missään.”
Toivottavasti Mikan palkinnoksi saama musta säästöpossu on kartuttanut omaisuutta.
Kisaamisessa ei pärjää, vaikka voittaisi kaikki lajit. Ainoastaan röyhkeä lahjonta, mielistely, itsekehu ja Kunnon Asenne auttaaa kisoissa, joita tuomaroin. Ja aion tuomaroida jatkossa kaikki mahdolliset kisat. Teitä on varoitettu.
Uskonnollisuutta leirillä, ai sitäkin on?
Rummuttelua on ollut useallakin leirillä. Itselleni jäi mahtavia kokemuksia henkiseen leiririnkkaan vuoden 2008 kevätleirin rummutteluista. Diskomediaatio vuonna 2009 oli aika diskoisa, suorastaan pop. Leiripaikoilla on paljon mahdollisuuksia kävellä metsässä elämäänsä miettien ja monista paikoista löytyy mukavia kallioita ja rantoja vaikkapa meditaatiolle. Tämän vuoden syysleirillä kävelimme uhraamaan metsään. Itse tein parikin omaa, pientä rituaalia uuden elämänvaiheen kunniaksi. Olen havainnut pakanaleirien luovan uskonnollisen flow’n tilan, jota ei helposti arkielämässä saa, paitsi jos on niin onnekas, että suurin osa lähipiiristä on pakanoita. Tarot- ja riimutulkintojakin on tullut saatua.
Uusia tuulia
Ennen vanhaan pidettiin aika tarkkaan huolta siitä, että yhteistä ohjelmaa on harvinaisen vähän. Yhteisrituaalit olivat täysin nounou. Syysleirillä syyskokous, piste. Kevätleirillä enintään kisat ja kevätkokous, piste. Nyt on sarvennostoa, spontaaneja yhteisrituaaleja, lipunnostoa ja -laskua, erinäisten työryhmien naama-naamaa-vasten kokouksia, yhteisruokailuja ja sitten tietysti ne perinteiset kokoukset ja kisat. Muistan edelleen oman ensimmäisen yhdistyskokoukseni syysleiriltä 2004. Olin kovin innoissani ennen leiriä, haastattelin sähköpostilistalla ehdokkaita ja olin kovin tärkeä istuessani äänestysoikeuteni kanssa ennen kokousta. Kunnes tajusin, että jossakin vaiheessa äänestimme äänestystavasta. Sen jälkeen olen sitkeästi istunut kokouksissa, kunnes vuosi sitten tajusin, että hei, en mä halua. Viime syysleirillä istuin keittiön puolella naputtelemassa tätä artikkelia, kun syyskokous lyllersi eteenpäin viereisessä huoneessa.
Savu seuraa lampaannussijaa ja muita sanontoja
Jos savu tulee silmiin ja erehdyt sanomaan siitä, saat kuulla siitä, että savu seuraa lampaannussijaa.
Jos olet ensimmäistä kertaa leirillä, olet leirineitsyt. Leirit eivät kuitenkaan satu, ellet niin halua.
Silloin joskus kokouksissa sanottiin aina wee-o. En tiedä sanotaanko nykyään, kun en tosiaan käy kokouksissa. Mielestäni pitäisi sanoa. Jotain perinteitä!
Kimble-huudahdus tarkoittaa sitä, että pitäis laittaa pullot piiloon paikassa, jossa niitä ei saisi näkyä, eikä voi suoraan huutaa ”pullot piiloon”. Kts. Antaverkan homehuvila ja pihapiirissä asuva talkkari. Tosin ainoa kerta, kun itse käytin kyseistä huudahdusta tositilanteessa, kukaan ei uskonut, koska oltiin jo heitetty epämääräistä Kimble-läppää pari päivää.
Ja kuten tuli todettua, leiriläiset ovat ihmisiä, eivät palloja.
Kirjoittaja on kaikenkokenut leiriläinen ja kehottaa kaikkia vähänkin ”tuuksmävaienksmätuu”-pohdiskelijoita lähtemään rohkeasti leirille kokemaan jotain ainutlaatuista.